Euroopan parlamentti hyväksyi 17. syyskuuta 2026 äänin 514 puolesta, 61 vastaan ja 33 tyhjää oman aloitteen päätöslauselman unionin kriisisuunnitelmasta terveydenhuoltohenkilöstön hyväksi. Tekstissä esitetään parlamentin poliittinen kanta hoitojärjestelmien kestävyyteen sekä alan työehtoihin ja työoloihin. Kyse ei ole lopullisesta eurooppalaisesta laista, eikä tässä asiassa käsitellä komission lainsäädäntöehdotusta.
Terveydenhuoltoala kohtaa pitkäaikaisen henkilöstökriisin, johon liittyvät pula työvoimasta, vaikeat työolot ja kasvavat hoitotarpeet. Parlamentti päätti käsitellä näitä kysymyksiä oman aloitteen päätöslauselmassa (2025/2062(INI)), mikä muoto antaa sille mahdollisuuden asettaa prioriteettinsa odottamatta komission tekstiä. Mietinnön valmistelivat Loucas Fourlas ja Ruggero Razza.
Poliittisen kannan hyväksyminenParlamentti hyväksyy oman aloitteen päätöslauselman, jossa määritellään sen kanta unionin kriisisuunnitelmaan terveydenhuoltohenkilöstön hyväksi luomatta oikeudellisesti sitovia velvoitteita.
Mielenterveyden kattaminenTekstissä käsitellään terveydenhuoltohenkilöstön ja muiden keskeisten työntekijöiden mielenterveyden tukemista.
Rekrytointiin ja koulutukseen vaikuttaminenPäätöslauselmassa käsitellään terveydenhuoltohenkilöstön rekrytointia, liikkuvuutta ja koulutusta.
Digitaalisen muutoksen ohjaaminenSiinä tarkastellaan digitaalista muutosta terveydenhuoltohenkilöstön palveluksessa.
Rahoitus ja suunnitteluSiinä kehotetaan rahoitukseen ja strategiseen suunnitteluun Euroopan ja kansallisella tasolla sekä edistetään perusterveydenhuoltoa.
Nimenhuutoäänestyksen tulos: 514 puolesta, 61 vastaan ja 33 tyhjää. Kyse on täysistunnossa hyväksytystä oman aloitteen päätöslauselmasta, ei lopullisesta lainsäädäntötekstistä.
Tällä päätöslauselmalla ei ole lainvoimaa: se ilmaisee parlamentin kannan ja toimii perustana sen tulevalle vuoropuhelulle komission ja jäsenvaltioiden kanssa terveyspolitiikasta. Kansalaisille se osoittaa prioriteetit, jotka parlamentti haluaa ottaa huomioon, kuten hoitajien mielenterveyden tukeminen, koulutus, liikkuvuus, digitaalisuus ja perusterveydenhuollon rahoitus. Konkreettiset päätökset työoloista ja hoidon järjestämisestä ovat edelleen suurelta osin jäsenvaltioiden käsissä.
Euroopan parlamentti hyväksyi 17. syyskuuta 2026 äänin 514 puolesta, 61 vastaan ja 33 tyhjää päätöslauselman, jossa komissiota pyydetään lisäämään vähintään miljoona terveydenhuollon ammattilaista vuoteen 2034 mennessä kattamaan arviolta 1,2 miljoonan henkilön vaje. Tekstillä ei ole sitovaa voimaa. Mutta se asettaa numeerisen tavoitteen ja nimeää keinot: neuvoston suositus, mahdollisesti sitovat mitoitukset ja suojattu EU:n terveysbudjetti. Todellinen kysymys ei ole luku. Vaan se, kuka maksaa laskun ja voiko Eurooppa määrätä hoitajia, joita se ei kouluta.
Miljoona hoitajaa kuudessa vuodessa on tavoite, joka edellyttää koulutuskapasiteettia, opettajia ja harjoittelupaikkoja. Parlamentti tietää sen: se vaatii rahoitusta harjoitteluun, eurooppalaista laatukehystä erikoistumisjaksoille ja kannustimia yleislääketieteeseen. Mutta se ei kerro, mistä kouluttajat tulevat. Hoitajapula on ennen kaikkea kouluttajien ja kliinisten harjoittelupaikkojen pula. Ilman kiintiöiden purkamista ja yksityisen koulutuksen avaamista tavoite jää toiveeksi.
Teksti tunnustaa aivovuodon riskin ja kehottaa yhteistyöhön. Mutta se ei sano mitään kolmansista maista, joista hoitajia rekrytoidaan. Valikoiva maahanmuuttopolitiikka terveydenhuollon ammateille, paluusopimuksineen ja korvauksineen, olisi tehokkaampaa kuin mitoitukset. Parlamentti haluaa mieluummin mitoituksia.
Sitovat mitoitukset ovat tyypillinen esimerkki näennäisen hyvästä ideasta: ne asettavat yhtenäisen normin terveydenhuoltojärjestelmiin, joilla ei ole samoja henkilöstömääriä, samoja sairauksia eikä samoja talouksia. Jäykkä sairaanhoitaja/potilas-suhde pakottaa maaseudun sairaalan sulkemaan vuodepaikkoja henkilöstön puutteen vuoksi sen sijaan, että organisaatiota mukautettaisiin. Teksti vaatiikin joustavuutta terveydenhuollon organisaatioille. Se on tunnustus siitä, että rajoite on ongelma.
Parlamentti vaatii omaa terveysbudjettikohtaa rahoituskehykseen 2028, 2034 ja alan suojaamista sääntelyn purkamisen asialistalta. Pohjimmiltaan terveydenhuolto on kansallinen toimivalta. Oma EU-budjetti lisää rahoitus- ja valvontakerroksen ilman takeita siitä, että raha päätyy sinne, missä hoitajista on pula. Rakennerahastot ovat jo olemassa. Todellinen ongelma on, että jäsenvaltiot käyttävät rahaa huonosti ja kouluttavat liian vähän.
Vaatimus sulkea terveysmenot säästötoimien ulkopuolelle on paljastava. Se olettaa, että terveysmenot ovat aina investointi. Huonosti kohdennettu terveysmeno on kuitenkin kulutusmenoa. Oikea kysymys ei ole, suljetaanko terveydenhuolto budjetin ulkopuolelle, vaan tuottaako jokainen käytetty euro koulutetun hoitajan ja hoidetun potilaan. Parlamentti ei esitä tätä kysymystä.
Lopuksi teksti vaatii alan suojaamista sääntelyn purkamisen omnibus-paketilta. Mutta EU:n liiallinen sääntely rasittaa ensisijaisesti pieniä toimijoita ja nuoria ammatinharjoittajia. Niiden normien keventäminen, jotka eivät suojaa ketään, olisi hyödyllisempää kuin alan suojaaminen.
Miljoonaa hoitajaa ei määrätä asetuksella niin kuin mitoitusta määrätään. Koulutetaan, maksetaan, annetaan tehdä työtä.
Euroopan parlamentti hyväksyi 17. syyskuuta 2026 äänin 514 puolesta, 61 vastaan ja 33 tyhjää päätöslauselman, jossa komissiota pyydetään lisäämään vähintään miljoona terveydenhuollon ammattilaista vuoteen 2034 mennessä kattamaan arviolta 1,2 miljoonan henkilön vaje. Tekstillä ei ole sitovaa voimaa. Mutta se asettaa numeerisen tavoitteen ja nimeää keinot: neuvoston suositus, mahdollisesti sitovat mitoitukset ja suojattu EU:n terveysbudjetti. Todellinen kysymys ei ole luku. Vaan se, kuka maksaa laskun ja voiko Eurooppa määrätä hoitajia, joita se ei kouluta.
Miljoona hoitajaa kuudessa vuodessa on tavoite, joka edellyttää koulutuskapasiteettia, opettajia ja harjoittelupaikkoja. Parlamentti tietää sen: se vaatii rahoitusta harjoitteluun, eurooppalaista laatukehystä erikoistumisjaksoille ja kannustimia yleislääketieteeseen. Mutta se ei kerro, mistä kouluttajat tulevat. Hoitajapula on ennen kaikkea kouluttajien ja kliinisten harjoittelupaikkojen pula. Ilman kiintiöiden purkamista ja yksityisen koulutuksen avaamista tavoite jää toiveeksi.
Teksti tunnustaa aivovuodon riskin ja kehottaa yhteistyöhön. Mutta se ei sano mitään kolmansista maista, joista hoitajia rekrytoidaan. Valikoiva maahanmuuttopolitiikka terveydenhuollon ammateille, paluusopimuksineen ja korvauksineen, olisi tehokkaampaa kuin mitoitukset. Parlamentti haluaa mieluummin mitoituksia.
Sitovat mitoitukset ovat tyypillinen esimerkki näennäisen hyvästä ideasta: ne asettavat yhtenäisen normin terveydenhuoltojärjestelmiin, joilla ei ole samoja henkilöstömääriä, samoja sairauksia eikä samoja talouksia. Jäykkä sairaanhoitaja/potilas-suhde pakottaa maaseudun sairaalan sulkemaan vuodepaikkoja henkilöstön puutteen vuoksi sen sijaan, että organisaatiota mukautettaisiin. Teksti vaatiikin joustavuutta terveydenhuollon organisaatioille. Se on tunnustus siitä, että rajoite on ongelma.
Parlamentti vaatii omaa terveysbudjettikohtaa rahoituskehykseen 2028, 2034 ja alan suojaamista sääntelyn purkamisen asialistalta. Pohjimmiltaan terveydenhuolto on kansallinen toimivalta. Oma EU-budjetti lisää rahoitus- ja valvontakerroksen ilman takeita siitä, että raha päätyy sinne, missä hoitajista on pula. Rakennerahastot ovat jo olemassa. Todellinen ongelma on, että jäsenvaltiot käyttävät rahaa huonosti ja kouluttavat liian vähän.
Vaatimus sulkea terveysmenot säästötoimien ulkopuolelle on paljastava. Se olettaa, että terveysmenot ovat aina investointi. Huonosti kohdennettu terveysmeno on kuitenkin kulutusmenoa. Oikea kysymys ei ole, suljetaanko terveydenhuolto budjetin ulkopuolelle, vaan tuottaako jokainen käytetty euro koulutetun hoitajan ja hoidetun potilaan. Parlamentti ei esitä tätä kysymystä.
Lopuksi teksti vaatii alan suojaamista sääntelyn purkamisen omnibus-paketilta. Mutta EU:n liiallinen sääntely rasittaa ensisijaisesti pieniä toimijoita ja nuoria ammatinharjoittajia. Niiden normien keventäminen, jotka eivät suojaa ketään, olisi hyödyllisempää kuin alan suojaaminen.
Miljoonaa hoitajaa ei määrätä asetuksella niin kuin mitoitusta määrätään. Koulutetaan, maksetaan, annetaan tehdä työtä.
