Euroopan parlamentti hyväksyi tarkistukset, jotka laajentavat väliaikaisen hiilestä irtautumisen rahaston koskemaan jatkojalostajia ja uusia aloja (vilja ja sementti), ja samalla vahvistetaan laskentamenetelmät ja maksujen määräajat. Teksti muuttaa komission alkuperäistä ehdotusta, joka koski vain hiili-intensiivisten alojen toimijoita. Kyse on parlamentin ensimmäisen käsittelyn kannasta; lopullisesta tekstistä on vielä neuvoteltava jäsenvaltioiden kanssa.
Väliaikainen hiilestä irtautumisen rahasto on uusi unionin rahoitusväline, jolla tuetaan yrityksiä, joihin kohdistuu jäännösriski hiilivuodosta niiden viennissä kolmansiin maihin. Se rahoitetaan hiilirajamekanismin (CBAM) sertifikaattien myynnistä saatavien tulojen jäljellä olevalla 25 prosentilla, kun 75 prosenttia on tarkoitus ohjata EU:n talousarvioon. Komissio oli ehdottanut tuen rajaamista hiili-intensiivisten alojen toimijoihin. Parlamentti hyväksyi tarkistukset, jotka laajentavat huomattavasti edunsaajien joukkoa ja täsmentävät laskenta- ja maksusääntöjä.
Edunsaajien laajentaminenTuki ei enää kohdistu vain hiili-intensiivisten alojen toimijoihin, vaan myös jatkojalostajiin, mukaan lukien vilja- ja sementtialat, jotka tulevat alumiinin, lannoitteiden sekä raudan ja teräksen lisäksi.
Laskentamenetelmä täsmennettyTuen määrä lasketaan vietyjen tavaroiden määrän, niiden tuottamiseen käytettyjen CBAM:n piiriin kuuluvien panosten tai esituotteiden CO2-pitoisuuden sekä CBAM-sertifikaattien vuoden keskihinnan perusteella viitejaksolla, ottaen huomioon maksuttomien päästöoikeuksien mukautus.
Tukikelpoisuus takautuvasti 1. tammikuuta 2026 alkaenEnnen asetuksen voimaantuloa toteutetut toimenpiteet voivat saada tukea, jos ne edistävät ympäristötavoitteita ja ne on toteutettu 1. tammikuuta 2026 alkaen.
Komission päätökset vuoden 2027 ja 2028 loppuun mennessäKomissio tekee tuen myöntämistä koskevat päätökset viimeistään 31. joulukuuta 2027 luetteloista, jotka on vastaanotettu ennen 30. kesäkuuta 2027, ja viimeistään 31. joulukuuta 2028 luetteloista, jotka on vastaanotettu ennen 30. kesäkuuta 2028.
Maksut lopullisille edunsaajilleKomissio siirtää koko määrän jäsenvaltioille kuukauden kuluessa päätöksestä, ja kansalliset viranomaiset maksavat tuen lopullisille edunsaajille viimeistään 31. maaliskuuta 2028 tai 31. maaliskuuta 2029 kyseisestä päätöksestä riippuen.
Parlamentti hyväksyi tekstin äänin 433 puolesta, 97 vastaan ja 146 tyhjää sähköisessä nimenhuutoäänestyksessä.
Vientiyritykset aloilla kuten alumiini, lannoitteet, rauta ja teräs sekä nyt myös vilja ja sementti voivat hakea väliaikaista taloudellista tukea kompensoidakseen vientiinsä liittyvää hiilivuotoriskiä. Myös jatkojalostajat, jotka jalostavat näitä materiaaleja, ovat tukikelpoisia, mikä laajentaa tukea voivien yritysten määrää. Maksut on sidottu tarkkoihin päivämääriin: ensimmäiset päätökset odotetaan ennen vuoden 2027 loppua ja maksut yrityksille ennen maaliskuun 2028 loppua. Rahasto on väliaikainen eikä se kyseenalaista päästökauppajärjestelmän tarkistamista.
Parlamentti on hyväksynyt ensimmäisen käsittelyn kantansa väliaikaiseen hiilestä irtautumisen rahastoon: arvoketjun loppupään toimijat, vilja ja sementti tulevat soveltamisalaan, laskentamenetelmät ja maksuaikataulut vahvistetaan. Kyse on soveltamisalan laajennuksesta, ei logiikan muutoksesta: julkinen raha korvaa edelleen riskiä, jonka unionin oma kauppapolitiikka on synnyttänyt.
Mekanismi on helppo kuvata: MACF, hiilen rajamekanismi, verottaa tuonnin sisältämää hiiltä. Se ei verota vientiä. Eurooppalainen terästehdas, joka myy unionin ulkopuolelle, maksaa siis hiilen hinnan kotonaan ja kohtaa kilpailijoita, jotka eivät sitä maksa. Rahasto kuittaa tämän eron 25 prosentilla MACF-tuloista, ja loput 75 prosenttia ehdotetaan omaksi varaksi tulevassa vuosien 2028-2034 talousarviossa.
Parlamentti laajentaa tätä verkkoa: arvoketjun loppupään toimijat, jotka jalostavat näitä materiaaleja, ja kaksi uutta alaa, vilja ja sementti, liittyvät luetteloon. Jokainen lisäys on perusteltavissa erikseen. Yhdessä ne muuttavat vientiin liittyvään jäännösriskiin kohdistetun järjestelmän laajaksi tiskiksi, jota rahoittaa tulo, jonka määrä riippuu tuonnista eli tekijöistä, joita kukaan ei hallitse.
Laskenta perustuu vietyihin määriin, panosten CO2-pitoisuuteen ja todistusten vuotuiseen keskihintaan, oikaistuna ilmaisilla kiintiöillä. Komission on vielä täsmennettävä nämä parametrit täytäntöönpanosäädöksillä. Yritys, joka haluaa investoida, ei siis tiedä tarkkaa summaa, jonka se saa, eikä lopullista menetelmää. Sen sijaan se tietää määräajan: 31. maaliskuuta 2028 ensimmäisille päätöksille.
Rahasto on rakenteeltaan väliaikainen: 2027, 2028, 2029, ja tekstissä on nimenomainen lauseke, ettei se toimi ennakkotapauksena päästökauppajärjestelmän tarkistuksessa. Tämä varovaisuus on tervettä. Mutta se paljastaa ongelman: teollisuutta pyydetään käynnistämään raskaita, vuosikymmeniä kestäviä investointeja kolmen vuoden tuen varassa, jonka jatkaminen on nimenomaisesti suljettu pois. Yrittäjä, jonka on allekirjoitettava kymmenen vuoden tilauskanta, ei tarvitse väliaikaista tukea, vaan tiedon siitä, sovelletaanko hiilen kustannusta hänen ulkomaisiin kilpailijoihinsa.
Parlamentti lisää ehtoja: ilmastoneutraaliusohjelmat, sosiaaliset kriteerit, osoitettavat päästövähennykset. Paperilla tämä ohjaa rahaa todelliseen muutokseen. Käytännössä jokainen ehto on lisäasiakirja, lisätarkastus, lisäviive. Pk-yritykselle vaatimustenmukaisuuden kustannus voi ylittää tuen määrän. Tekstissä lisäksi säädetään, että komissio arvioi pk-yritysten vientiin liittyviä rakenteellisia esteitä, mikä merkitsee sen myöntämistä, ettei järjestelmä tavoita niitä.
Toissijaisuuteen ja markkinoihin perustuva lähestymistapa olisi tehnyt päinvastoin: sen sijaan, että Brysselissä valittujen alojen kesken jaettaisiin verotulo, se olisi poistanut vääristymän lähteellä. Joko vapauttamalla vienti hiilen kustannuksesta, nopeuttamalla alakohtaisten sopimusten solmimista kauppakumppaneiden kanssa tai antamalla jäsenvaltioiden, jotka tuntevat teollisuusrakenteensa, päättää tuesta.
Hyväksytty teksti on ensimmäisen käsittelyn kanta, ei lopullinen sopimus: neuvoston on vielä otettava kantaa. 433 puolesta, 97 vastaan ja 146 tyhjää kertovat laajasta mutta ei yksimielisestä enemmistöstä, ja tuleva kompromissi ratkaisee, säilyykö laajennus. Varmaa on, että edunsaajien luettelo pitenee nopeammin kuin itse ongelman ratkaisu.
Tehdasta ei siirretä ulkomaille puuttuvan tuen vuoksi, vaan kilpailijan vuoksi, joka ei maksa samaa hiiltä.
Parlamentti on hyväksynyt ensimmäisen käsittelyn kantansa väliaikaiseen hiilestä irtautumisen rahastoon: arvoketjun loppupään toimijat, vilja ja sementti tulevat soveltamisalaan, laskentamenetelmät ja maksuaikataulut vahvistetaan. Kyse on soveltamisalan laajennuksesta, ei logiikan muutoksesta: julkinen raha korvaa edelleen riskiä, jonka unionin oma kauppapolitiikka on synnyttänyt.
Mekanismi on helppo kuvata: MACF, hiilen rajamekanismi, verottaa tuonnin sisältämää hiiltä. Se ei verota vientiä. Eurooppalainen terästehdas, joka myy unionin ulkopuolelle, maksaa siis hiilen hinnan kotonaan ja kohtaa kilpailijoita, jotka eivät sitä maksa. Rahasto kuittaa tämän eron 25 prosentilla MACF-tuloista, ja loput 75 prosenttia ehdotetaan omaksi varaksi tulevassa vuosien 2028-2034 talousarviossa.
Parlamentti laajentaa tätä verkkoa: arvoketjun loppupään toimijat, jotka jalostavat näitä materiaaleja, ja kaksi uutta alaa, vilja ja sementti, liittyvät luetteloon. Jokainen lisäys on perusteltavissa erikseen. Yhdessä ne muuttavat vientiin liittyvään jäännösriskiin kohdistetun järjestelmän laajaksi tiskiksi, jota rahoittaa tulo, jonka määrä riippuu tuonnista eli tekijöistä, joita kukaan ei hallitse.
Laskenta perustuu vietyihin määriin, panosten CO2-pitoisuuteen ja todistusten vuotuiseen keskihintaan, oikaistuna ilmaisilla kiintiöillä. Komission on vielä täsmennettävä nämä parametrit täytäntöönpanosäädöksillä. Yritys, joka haluaa investoida, ei siis tiedä tarkkaa summaa, jonka se saa, eikä lopullista menetelmää. Sen sijaan se tietää määräajan: 31. maaliskuuta 2028 ensimmäisille päätöksille.
Rahasto on rakenteeltaan väliaikainen: 2027, 2028, 2029, ja tekstissä on nimenomainen lauseke, ettei se toimi ennakkotapauksena päästökauppajärjestelmän tarkistuksessa. Tämä varovaisuus on tervettä. Mutta se paljastaa ongelman: teollisuutta pyydetään käynnistämään raskaita, vuosikymmeniä kestäviä investointeja kolmen vuoden tuen varassa, jonka jatkaminen on nimenomaisesti suljettu pois. Yrittäjä, jonka on allekirjoitettava kymmenen vuoden tilauskanta, ei tarvitse väliaikaista tukea, vaan tiedon siitä, sovelletaanko hiilen kustannusta hänen ulkomaisiin kilpailijoihinsa.
Parlamentti lisää ehtoja: ilmastoneutraaliusohjelmat, sosiaaliset kriteerit, osoitettavat päästövähennykset. Paperilla tämä ohjaa rahaa todelliseen muutokseen. Käytännössä jokainen ehto on lisäasiakirja, lisätarkastus, lisäviive. Pk-yritykselle vaatimustenmukaisuuden kustannus voi ylittää tuen määrän. Tekstissä lisäksi säädetään, että komissio arvioi pk-yritysten vientiin liittyviä rakenteellisia esteitä, mikä merkitsee sen myöntämistä, ettei järjestelmä tavoita niitä.
Toissijaisuuteen ja markkinoihin perustuva lähestymistapa olisi tehnyt päinvastoin: sen sijaan, että Brysselissä valittujen alojen kesken jaettaisiin verotulo, se olisi poistanut vääristymän lähteellä. Joko vapauttamalla vienti hiilen kustannuksesta, nopeuttamalla alakohtaisten sopimusten solmimista kauppakumppaneiden kanssa tai antamalla jäsenvaltioiden, jotka tuntevat teollisuusrakenteensa, päättää tuesta.
Hyväksytty teksti on ensimmäisen käsittelyn kanta, ei lopullinen sopimus: neuvoston on vielä otettava kantaa. 433 puolesta, 97 vastaan ja 146 tyhjää kertovat laajasta mutta ei yksimielisestä enemmistöstä, ja tuleva kompromissi ratkaisee, säilyykö laajennus. Varmaa on, että edunsaajien luettelo pitenee nopeammin kuin itse ongelman ratkaisu.
Tehdasta ei siirretä ulkomaille puuttuvan tuen vuoksi, vaan kilpailijan vuoksi, joka ei maksa samaa hiiltä.
