Euroopan parlamentti hyväksyi 16. kesäkuuta 2026 uuden lainsäädännön, jonka tarkoituksena on vahvistaa viljelijöiden asemaa elintarvikeketjussa. Teksti muuttaa kolmea olemassa olevaa asetusta parantaakseen viljelijöiden neuvotteluvoimaa, erityisesti tuottajaorganisaatioiden ja osuuskuntien kautta, sekä lisätäkseen sopimusten läpinäkyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta.
Eurooppalaiset viljelijät, erityisesti pienet ja keskisuuret tilat, kohtaavat kasvavaa epävakautta maailmanmarkkinoilla, äärimmäisiä sääilmiöitä ja painetta tuloihinsa. Euroopan komissio ehdotti vuonna 2024 sääntöjen tarkistamista vahvistaakseen heidän asemaansa elintarvikeketjussa, jossa he ovat usein heikossa asemassa jalostajiin ja jakelijoihin nähden.
Parlamentti hyväksyi kantansa ensimmäisessä käsittelyssä. Tärkeimmät toimenpiteet ovat:
Teksti hyväksyttiin 560 äänellä puolesta, 75 vastaan ja 25 tyhjää.
Kuluttajille tämä lainsäädäntö pyrkii takaamaan kestävämmän ja oikeudenmukaisemman ruoan, jossa viljelijät saavat parempia tuloja. "Oikeudenmukainen" tai "reilu" -merkinnät tuotteissa auttavat kansalaisia tekemään tietoisia valintoja. Viljelijöille uudet säännöt tarjoavat enemmän oikeusvarmuutta ja neuvotteluvoimaa, mikä vakauttaa tuloja ja kannustaa nuoria alalle. Teksti tarvitsee vielä EU:n neuvoston muodollisen hyväksynnän ennen voimaantuloa.
Euroopan parlamentti hyväksyi 16. kesäkuuta 2026 äänin 560 puolesta, 75 vastaan ja 25 tyhjää sopimuksen, joka tekee kirjallisista sopimuksista pakollisia maidon ja useimpien maataloustuotteiden osalta. Maanviljelijöiden aseman vahvistamisen varjolla se lisää ennen kaikkea lomakkeita, lausekkeita ja hallintojen välillä neuvoteltuja poikkeuksia. Tuottajalle maksettava hinta ei puolestaan riipu sopimuksen sivumäärästä.
Muutetun asetuksen 148 artikla edellyttää kirjallista sopimusta maidontuottajien ja jalostajien, keräilijöiden, jakelijoiden tai vähittäiskauppiaiden välillä. Tavoitteeksi ilmoitetaan kaupallisten suhteiden tasapainottaminen. Mutta pakollinen sopimus ei kerro mitään hinnasta. Jos ostaja on ainoa paikallinen myyntikanava ja tuottajat ovat hajallaan, asiakirjan allekirjoittaminen ei muuta voimasuhteita: se lisää hallinnollisen vaiheen, usein pienimmän toimijan vahingoksi, jonka on maksettava oikeudellisesta neuvonnasta tarkistaakseen lausekkeita, joita hän ei voi neuvotella uudelleen.
Jäsenvaltiot voivat päättää, että tietyt hintaindikaattoreita tai tarkistuksia koskevat lausekkeet eivät ole pakollisia. Se on hyödyllinen varoventtiili, mutta se luo tilkkutäkin kansallisia sääntöjä: useassa maassa myyvä tuottaja joutuu sopeutumaan jokaiseen järjestelmään. Ilmoitettu yksinkertaistaminen muuttuu lisämonimutkaisuudeksi niille, jotka ylittävät rajoja.
Uusi 88 a artikla sallii vapaaehtoiset merkinnät kuten «oikeudenmukainen» tai «reilu» ja «lyhyt toimitusketju». Niiden käyttö on vapaaehtoista, mutta ehdot ovat epäselviä: riittää, että hinta on «osallistuvien maanviljelijöiden oikeudenmukaisena ja kannattavana pitämä» ja että kollektiivisia aloitteita on olemassa. Riippumatonta valvontaa ei ole suunniteltu, ja komissio voi lisätä vastaavia merkintöjä delegoidulla säädöksellä. Tuloksena on itsensä ilmoittamien merkintöjen tulva ilman takeita ostajalle. Kuluttaja maksaa enemmän lupauksesta, jota ei voi todentaa, ja maanviljelijät, joilla ei ole varaa näihin sertifiointeihin, joutuvat kärsimään.
Perussopimuksen 101 artiklan poikkeus tuottajaorganisaatioille säilytetään ja sitä laajennetaan, myös tunnustamismenettelyn aikana. Se on tunnustus siitä, että tuottajien välinen yhteistyö voi tasapainottaa markkinoita. Mutta se on edelleen rajattu kynnysarvoilla (7 prosenttia unionin maidontuotannosta, 36 prosenttia kansallisesta tuotannosta) ja ehdoilla. Nämä kynnysarvot ovat mielivaltaisia: ne suojelevat vakiintuneita suuria toimijoita ja estävät tehokkaita organisaatioita kasvamasta.
Pakollinen sopimus ei täytä maanviljelijän lautasen pohjaa; se täyttää hallinnon kansiot.
Euroopan parlamentti hyväksyi 16. kesäkuuta 2026 äänin 560 puolesta, 75 vastaan ja 25 tyhjää sopimuksen, joka tekee kirjallisista sopimuksista pakollisia maidon ja useimpien maataloustuotteiden osalta. Maanviljelijöiden aseman vahvistamisen varjolla se lisää ennen kaikkea lomakkeita, lausekkeita ja hallintojen välillä neuvoteltuja poikkeuksia. Tuottajalle maksettava hinta ei puolestaan riipu sopimuksen sivumäärästä.
Muutetun asetuksen 148 artikla edellyttää kirjallista sopimusta maidontuottajien ja jalostajien, keräilijöiden, jakelijoiden tai vähittäiskauppiaiden välillä. Tavoitteeksi ilmoitetaan kaupallisten suhteiden tasapainottaminen. Mutta pakollinen sopimus ei kerro mitään hinnasta. Jos ostaja on ainoa paikallinen myyntikanava ja tuottajat ovat hajallaan, asiakirjan allekirjoittaminen ei muuta voimasuhteita: se lisää hallinnollisen vaiheen, usein pienimmän toimijan vahingoksi, jonka on maksettava oikeudellisesta neuvonnasta tarkistaakseen lausekkeita, joita hän ei voi neuvotella uudelleen.
Jäsenvaltiot voivat päättää, että tietyt hintaindikaattoreita tai tarkistuksia koskevat lausekkeet eivät ole pakollisia. Se on hyödyllinen varoventtiili, mutta se luo tilkkutäkin kansallisia sääntöjä: useassa maassa myyvä tuottaja joutuu sopeutumaan jokaiseen järjestelmään. Ilmoitettu yksinkertaistaminen muuttuu lisämonimutkaisuudeksi niille, jotka ylittävät rajoja.
Uusi 88 a artikla sallii vapaaehtoiset merkinnät kuten «oikeudenmukainen» tai «reilu» ja «lyhyt toimitusketju». Niiden käyttö on vapaaehtoista, mutta ehdot ovat epäselviä: riittää, että hinta on «osallistuvien maanviljelijöiden oikeudenmukaisena ja kannattavana pitämä» ja että kollektiivisia aloitteita on olemassa. Riippumatonta valvontaa ei ole suunniteltu, ja komissio voi lisätä vastaavia merkintöjä delegoidulla säädöksellä. Tuloksena on itsensä ilmoittamien merkintöjen tulva ilman takeita ostajalle. Kuluttaja maksaa enemmän lupauksesta, jota ei voi todentaa, ja maanviljelijät, joilla ei ole varaa näihin sertifiointeihin, joutuvat kärsimään.
Perussopimuksen 101 artiklan poikkeus tuottajaorganisaatioille säilytetään ja sitä laajennetaan, myös tunnustamismenettelyn aikana. Se on tunnustus siitä, että tuottajien välinen yhteistyö voi tasapainottaa markkinoita. Mutta se on edelleen rajattu kynnysarvoilla (7 prosenttia unionin maidontuotannosta, 36 prosenttia kansallisesta tuotannosta) ja ehdoilla. Nämä kynnysarvot ovat mielivaltaisia: ne suojelevat vakiintuneita suuria toimijoita ja estävät tehokkaita organisaatioita kasvamasta.
Pakollinen sopimus ei täytä maanviljelijän lautasen pohjaa; se täyttää hallinnon kansiot.
