Euroopan parlamentti hyväksyi 12. helmikuuta 2026 päätöslauselman, jossa tuomitaan Turkissa kohdistetut toimittajien ja ulkomaalaisten kristittyjen karkotukset, jotka on perusteltu kansalliseen turvallisuuteen liittyvillä syillä. Parlamentin jäsenet katsovat, että nämä karkotukset loukkaavat perusoikeuksia ja Turkin kansainvälisiä sitoumuksia.
Useiden kuukausien ajan Turkki on karkottanut kasvavan määrän ulkomaisia toimittajia ja kristittyjä (erityisesti lähetyssaarnaajia ja uskonnollisten yhteisöjen jäseniä) vedoten kansalliseen turvallisuuteen kohdistuviin uhkiin. Näihin karkotuksiin liittyy usein epämääräisiä syytöksiä kumouksellisesta toiminnasta tai käännyttämisestä. Ihmisoikeusjärjestöt tuomitsevat terrorisminvastaisten lakien välineellistämisen media- ja uskontotilan kaventamiseksi.
Päätöslauselmassaan Euroopan parlamentti:
Päätöslauselma hyväksyttiin suurella enemmistöllä: 502 puolesta, 2 vastaan ja 59 tyhjää. Tulos osoittaa vahvaa yksimielisyyttä Euroopan parlamentissa kaikkien poliittisten ryhmien kesken eurooppalaisten arvojen puolustamiseksi autoritaarisia kehityskulkuja vastaan.
Tällä päätöslauselmalla ei ole oikeudellisesti sitovaa vaikutusta, mutta se lähettää selkeän poliittisen signaalin Turkille ja Turkin viranomaisille. Euroopan kansalaisille se muistuttaa, että EU seuraa perusoikeusloukkauksia ehdokasmaissa ja on valmis käyttämään vaikutusvaltaansa niiden puolustamiseksi. Jos olet toimittaja tai uskonnollisen yhteisön jäsen, tämä päätöslauselma voi vahvistaa suojaasi matkustaessasi tai oleskellessasi Turkissa, koska se kannustaa Euroopan suurlähetystöjä olemaan valppaampia. Lopuksi se korostaa lehdistönvapauden ja uskonnonvapauden merkitystä, jotka ovat Euroopan unionin keskeisiä arvoja.
Päätöslauselma, joka hyväksyttiin äänin 502 puolesta ja 2 vastaan, tuomitsee ulkomaalaisten toimittajien ja kristittyjen karkotukset kansallisen turvallisuuden varjolla ilman todisteita tai muutoksenhakukeinoa. Todellinen kysymys ei ole vain Turkki: se on oikeus tietää, kuka päättää, mihin tosiseikkoihin perustuen ja minkä tuomioistuimen edessä.
Koodien N-82 ja G-87 avulla ulkomaalainen voidaan karkottaa ilman kuulemista, ilman toimitettuja todisteita ja ilman riippumatonta tuomaria. Parlamentti vaatii niiden välitöntä hylkäämistä ja perusteltuja päätöksiä, joista voi valittaa. Kyse on perusperiaatteesta: päättäjän on vastattava teoistaan viranomaiselle, joka voi olla eri mieltä.
Tehokkaan tuomioistuinvalvonnan puuttuminen ei ole menettelyllinen yksityiskohta. Se muuttaa turvallisuustoimenpiteen harkinnanvaraiseksi välineeksi. Toimittajalle se tarkoittaa työskentelyä karkotuksen uhan alla tietämättä, mistä häntä syytetään. Pastorille se tarkoittaa perheineen karkottamista näkemättä koskaan tuomaria.
Parlamentti mainitsee konkreettisia tapauksia: Kaveh Taheri, UNHCR:n tunnustama pakolainen, pidätettiin 26. tammikuuta 2026; Joakim Medin, ruotsalainen toimittaja, jota syytetään ammattinsa harjoittamisesta; Nujan Mala Hassan, joka haavoittui luodista kattaessaan mielenosoitusta. Nämä eivät ole abstraktioita, vaan perusteltujen päätösten rikkomia elämiä.
Päätöslauselma kehottaa komissiota ja korkeaa edustajaa nostamaan nämä tapaukset esiin poliittisessa vuoropuhelussa ja harkitsemaan kohdennettuja toimia, jos väärinkäytökset jatkuvat. Se on legitiimi poliittinen vastaus, mutta siitä ei saa tulla tekosyytä keskittää lisää toimivaltaa Brysseliin. Toissijaisuusperiaate edellyttää, että jäsenvaltiot, joilla on kahdenväliset suhteet Ankaraan, toimivat ensin.
Riippumattomien medioiden lisätuki on tervetullutta sillä edellytyksellä, ettei sillä rahoiteta aktivistitoimituksia. Eurooppalaisen rahan on mentävä niille, jotka tiedottavat, ei niille, jotka kampanjoivat. Vapaa lehdistö mitataan sen kyvystä haastaa valta, ei sen mukautumisesta Brysselin prioriteetteihin.
Lopuksi päätöslauselma ei luo Turkille mitään velvoitetta. Se on poliittinen signaali. Jotta se kantaisi, jäsenvaltioiden on oltava valmiita ottamaan siitä seuraukset kauppa- ja diplomaattisuhteissaan. Muuten se jää yhdeksi hurskaaksi toiveeksi lisää.
Ilman todisteita ja tuomaria kansallisesta turvallisuudesta tulee salasana, jolla karkotetaan ne, jotka häiritsevät.
Päätöslauselma, joka hyväksyttiin äänin 502 puolesta ja 2 vastaan, tuomitsee ulkomaalaisten toimittajien ja kristittyjen karkotukset kansallisen turvallisuuden varjolla ilman todisteita tai muutoksenhakukeinoa. Todellinen kysymys ei ole vain Turkki: se on oikeus tietää, kuka päättää, mihin tosiseikkoihin perustuen ja minkä tuomioistuimen edessä.
Koodien N-82 ja G-87 avulla ulkomaalainen voidaan karkottaa ilman kuulemista, ilman toimitettuja todisteita ja ilman riippumatonta tuomaria. Parlamentti vaatii niiden välitöntä hylkäämistä ja perusteltuja päätöksiä, joista voi valittaa. Kyse on perusperiaatteesta: päättäjän on vastattava teoistaan viranomaiselle, joka voi olla eri mieltä.
Tehokkaan tuomioistuinvalvonnan puuttuminen ei ole menettelyllinen yksityiskohta. Se muuttaa turvallisuustoimenpiteen harkinnanvaraiseksi välineeksi. Toimittajalle se tarkoittaa työskentelyä karkotuksen uhan alla tietämättä, mistä häntä syytetään. Pastorille se tarkoittaa perheineen karkottamista näkemättä koskaan tuomaria.
Parlamentti mainitsee konkreettisia tapauksia: Kaveh Taheri, UNHCR:n tunnustama pakolainen, pidätettiin 26. tammikuuta 2026; Joakim Medin, ruotsalainen toimittaja, jota syytetään ammattinsa harjoittamisesta; Nujan Mala Hassan, joka haavoittui luodista kattaessaan mielenosoitusta. Nämä eivät ole abstraktioita, vaan perusteltujen päätösten rikkomia elämiä.
Päätöslauselma kehottaa komissiota ja korkeaa edustajaa nostamaan nämä tapaukset esiin poliittisessa vuoropuhelussa ja harkitsemaan kohdennettuja toimia, jos väärinkäytökset jatkuvat. Se on legitiimi poliittinen vastaus, mutta siitä ei saa tulla tekosyytä keskittää lisää toimivaltaa Brysseliin. Toissijaisuusperiaate edellyttää, että jäsenvaltiot, joilla on kahdenväliset suhteet Ankaraan, toimivat ensin.
Riippumattomien medioiden lisätuki on tervetullutta sillä edellytyksellä, ettei sillä rahoiteta aktivistitoimituksia. Eurooppalaisen rahan on mentävä niille, jotka tiedottavat, ei niille, jotka kampanjoivat. Vapaa lehdistö mitataan sen kyvystä haastaa valta, ei sen mukautumisesta Brysselin prioriteetteihin.
Lopuksi päätöslauselma ei luo Turkille mitään velvoitetta. Se on poliittinen signaali. Jotta se kantaisi, jäsenvaltioiden on oltava valmiita ottamaan siitä seuraukset kauppa- ja diplomaattisuhteissaan. Muuten se jää yhdeksi hurskaaksi toiveeksi lisää.
Ilman todisteita ja tuomaria kansallisesta turvallisuudesta tulee salasana, jolla karkotetaan ne, jotka häiritsevät.
