24. helmikuuta 2026, Venäjän hyökkäyksen neljäntenä vuosipäivänä, Euroopan parlamentti hyväksyi vahvan päätöslauselman, jossa tuomitaan hyökkäys ja määritellään Euroopan panos oikeudenmukaiseen rauhaan ja kestävään turvallisuuteen Ukrainalle. Teksti hyväksyttiin äänin 437 puolesta, 82 vastaan ja 70 tyhjää.
Venäjä on käynyt hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan 24. helmikuuta 2022 lähtien. Neljä vuotta myöhemmin konflikti jatkuu, ja sillä on vakavia humanitaarisia, taloudellisia ja turvallisuusvaikutuksia Ukrainalle ja Euroopalle. Euroopan parlamentti on jo hyväksynyt useita tukipäätöslauselmia, mutta tämä tulee keskeisellä hetkellä, kun keskustelut mahdollisesta tulitauosta ja turvallisuustakuista kiihtyvät.
Päätöslauselma tuomitsee jyrkästi Venäjän hyökkäyssodan ja vahvistaa parlamentin horjumattoman tuen Ukrainan itsenäisyydelle, suvereniteetille ja alueelliselle koskemattomuudelle sen kansainvälisesti tunnustetuissa rajoissa. Se kehottaa:
Teksti korostaa myös "oikeudenmukaisen rauhan" tarvetta, eli rauhaa, joka kunnioittaa kansainvälistä oikeutta ja Ukrainan suvereniteettia, eikä pakotettua antautumista.
Päätöslauselma hyväksyttiin äänin 437 puolesta, 82 vastaan ja 70 tyhjää. Vastaan äänestivät pääasiassa äärioikeistoryhmät ja jotkut radikaalivasemmiston edustajat, kun taas tyhjät heijastavat varauksia tietyistä näkökohdista, erityisesti sotilaallisesta laajentumisesta.
Tällä päätöslauselmalla ei ole sitovaa oikeusvaikutusta, mutta se lähettää vahvan poliittisen signaalin. Euroopan kansalaisille se tarkoittaa, että EU jatkaa Ukrainan tukemista, millä voi olla vaikutuksia energiahintoihin, Euroopan turvallisuuteen ja pakolaisten vastaanottoon. Pakotteiden ylläpitäminen Venäjää vastaan voi myös vaikuttaa tiettyihin tuontituotteisiin. Tukemalla "oikeudenmukaista rauhaa" parlamentti pyrkii välttämään jäätynyttä konfliktia, joka uhkaisi mantereen pitkän aikavälin vakautta.
24. helmikuuta 2026 Euroopan parlamentti hyväksyi äänin 437 puolesta, 82 vastaan ja 70 tyhjää päätöslauselman, joka ei tyydy muistelemaan: se vaatii Venäjän tappiota, sen joukkojen ehdotonta vetäytymistä ja Naton 5 artiklaa vastaavia turvatakuita Ukrainalle. Selkeä signaali, mutta se jättää kokonaan ratkaisematta rahoituksen ja todellisen pakottamisen ongelman.
Parlamentti asettaa neuvottelukelvottoman ehdon: yhtäkään pakotetta ei poisteta ennen kuin rauhansopimus on neuvoteltu ja pantu kestävästi täytäntöön. Tämä on katkos ennaltaehkäisevien myönnytysten logiikkaan. Venäjällä ei ole mitään kannustinta neuvotella vakavasti niin kauan kuin pakotteita voidaan lieventää ilman todennettavaa vastiketta. Sitomalla pakotteiden poistamisen nimenomaisesti sopimuksen täytäntöönpanoon parlamentti vahvistaa Ukrainan asemaa ja riistää Moskovalta välineen eurooppalaisten jakamiseen.
Mutta päätöslauselma ei kerro, miten saada haluttomien jäsenvaltioiden hyväksyntä. Se vaatii pakotteita varjolaivastoa, Rosatomia ja Rosmosmosia vastaan sekä toissijaisia pakotteita kiinalaisia, iranilaisia ja pohjoiskorealaisia toimijoita vastaan. Nämä toimenpiteet edellyttävät neuvostossa yksimielisyyttä. Teksti voi helposti moittia valtioita, jotka "haittaavat" unionin politiikkaa, mutta se ei ehdota mitään mekanismia tämän veton kiertämiseksi. Se on heikkous: ilman asianmukaista päätöksentekomenettelyä kehotukset jäävät kuolleiksi kirjaimiksi. Toissijaisuusperiaatteeseen perustuva lähestymistapa olisi ollut antaa halukkaiden valtioiden edetä yksin sen sijaan, että jokainen askel alistetaan 27 jäsenvaltion yksimielisyydelle.
Parlamentti vaatii, että jäädytettyihin venäläisiin valtionomistuksiin liittyvät kassasaldot käytetään Ukrainan korvauslainan rahoittamiseen. Periaatteessa se on itsestään selvää: Venäjän on maksettava aiheuttamansa tuhot. Mutta teksti jää epämääräiseksi oikeudellisten yksityiskohtien osalta. Kuka hallinnoi tätä lainaa? Mitkä ovat sijoittajien takeet? Mikä aikataulu? Parlamentti iloitsee tukilainaa koskevan asetusehdotuksen 13 artiklan 5 kohdan tarjoamasta joustavuudesta, mutta tämä joustavuus on poikkeus, ei kestävä rahoitusratkaisu.
Todellinen kysymys on ajan hinta. Jokainen kuukausi, jonka tämän mekanismin käyttöönotto viivästyy, tarkoittaa ukrainalaisia infrastruktuureja, joita ei jälleenrakenneta, yrityksiä, jotka eivät käynnisty uudelleen, pääomia, jotka eivät palaa. Parlamentin olisi pitänyt vaatia sitovaa aikataulua ja selkeää takuujärjestelmää sen sijaan, että se tyytyi suopeaan suhtautumiseen tekniseen poikkeukseen.
Päätöslauselma iloitsee "vapaaehtoisten koalitiosta" ja ehdotuksesta monikansalliseksi uudelleenvakuuttamisvoimaksi, mutta valittaa samalla, että nämä takuut tulisivat voimaan vasta tulitauon jälkeen. Se on ristiriita: turvatakuu, joka aktivoituu vasta taistelujen päättymisen jälkeen, ei ole pelote. Venäjä voisi rikkoa tulitaukoa pelkäämättä automaattista vastatoimea. Teksti vaatii Naton 5 artiklaa vastaavia takuita, mutta ei kerro, kuka ne antaa ja miten ne käynnistetään. Yhdysvaltoja kehotetaan nimenomaisesti antamaan niitä, mutta parlamentti toteaa huolestuneena, että Yhdysvaltain hallinto suosii "strategista vakautta" Venäjän kanssa. Tämä selkeänäköisyys on tervetullutta, mutta se ei vapauta Eurooppaa määrittelemään omaa, Washingtonista riippumatonta takuutaan.
Teollisella tasolla parlamentti kehottaa integroimaan Ukrainan puolustusteollisen perustan eurooppalaiseen perustaan (BITDE) ja poistamaan rajoitukset länsimaisten aseiden käytöltä venäläisiä sotilaskohteita vastaan. Se on järkevä toimenpide: ase, jonka käyttöä vihollista vastaan kielletään, on hyödytön. Mutta jälleen kerran teksti ei ratkaise rahoituskysymystä. Unionin takaama 90 miljardin euron laina, josta Eurooppa-neuvosto päätti 18. joulukuuta 2025, on askel, mutta se on edelleen riittämätön tarpeiden laajuuteen nähden. Parlamentin olisi pitänyt sitoa tukensa sitovaan asetoimitusten seurantamekanismiin, jotta lupaukset eivät katoaisi byrokraattisiin suonsilmiin.
Turvatakuu, joka aktivoituu vasta tulitauon jälkeen, ei ole takuu, se on kutsu seuraavaan hyökkäykseen.
24. helmikuuta 2026 Euroopan parlamentti hyväksyi äänin 437 puolesta, 82 vastaan ja 70 tyhjää päätöslauselman, joka ei tyydy muistelemaan: se vaatii Venäjän tappiota, sen joukkojen ehdotonta vetäytymistä ja Naton 5 artiklaa vastaavia turvatakuita Ukrainalle. Selkeä signaali, mutta se jättää kokonaan ratkaisematta rahoituksen ja todellisen pakottamisen ongelman.
Parlamentti asettaa neuvottelukelvottoman ehdon: yhtäkään pakotetta ei poisteta ennen kuin rauhansopimus on neuvoteltu ja pantu kestävästi täytäntöön. Tämä on katkos ennaltaehkäisevien myönnytysten logiikkaan. Venäjällä ei ole mitään kannustinta neuvotella vakavasti niin kauan kuin pakotteita voidaan lieventää ilman todennettavaa vastiketta. Sitomalla pakotteiden poistamisen nimenomaisesti sopimuksen täytäntöönpanoon parlamentti vahvistaa Ukrainan asemaa ja riistää Moskovalta välineen eurooppalaisten jakamiseen.
Mutta päätöslauselma ei kerro, miten saada haluttomien jäsenvaltioiden hyväksyntä. Se vaatii pakotteita varjolaivastoa, Rosatomia ja Rosmosmosia vastaan sekä toissijaisia pakotteita kiinalaisia, iranilaisia ja pohjoiskorealaisia toimijoita vastaan. Nämä toimenpiteet edellyttävät neuvostossa yksimielisyyttä. Teksti voi helposti moittia valtioita, jotka "haittaavat" unionin politiikkaa, mutta se ei ehdota mitään mekanismia tämän veton kiertämiseksi. Se on heikkous: ilman asianmukaista päätöksentekomenettelyä kehotukset jäävät kuolleiksi kirjaimiksi. Toissijaisuusperiaatteeseen perustuva lähestymistapa olisi ollut antaa halukkaiden valtioiden edetä yksin sen sijaan, että jokainen askel alistetaan 27 jäsenvaltion yksimielisyydelle.
Parlamentti vaatii, että jäädytettyihin venäläisiin valtionomistuksiin liittyvät kassasaldot käytetään Ukrainan korvauslainan rahoittamiseen. Periaatteessa se on itsestään selvää: Venäjän on maksettava aiheuttamansa tuhot. Mutta teksti jää epämääräiseksi oikeudellisten yksityiskohtien osalta. Kuka hallinnoi tätä lainaa? Mitkä ovat sijoittajien takeet? Mikä aikataulu? Parlamentti iloitsee tukilainaa koskevan asetusehdotuksen 13 artiklan 5 kohdan tarjoamasta joustavuudesta, mutta tämä joustavuus on poikkeus, ei kestävä rahoitusratkaisu.
Todellinen kysymys on ajan hinta. Jokainen kuukausi, jonka tämän mekanismin käyttöönotto viivästyy, tarkoittaa ukrainalaisia infrastruktuureja, joita ei jälleenrakenneta, yrityksiä, jotka eivät käynnisty uudelleen, pääomia, jotka eivät palaa. Parlamentin olisi pitänyt vaatia sitovaa aikataulua ja selkeää takuujärjestelmää sen sijaan, että se tyytyi suopeaan suhtautumiseen tekniseen poikkeukseen.
Päätöslauselma iloitsee "vapaaehtoisten koalitiosta" ja ehdotuksesta monikansalliseksi uudelleenvakuuttamisvoimaksi, mutta valittaa samalla, että nämä takuut tulisivat voimaan vasta tulitauon jälkeen. Se on ristiriita: turvatakuu, joka aktivoituu vasta taistelujen päättymisen jälkeen, ei ole pelote. Venäjä voisi rikkoa tulitaukoa pelkäämättä automaattista vastatoimea. Teksti vaatii Naton 5 artiklaa vastaavia takuita, mutta ei kerro, kuka ne antaa ja miten ne käynnistetään. Yhdysvaltoja kehotetaan nimenomaisesti antamaan niitä, mutta parlamentti toteaa huolestuneena, että Yhdysvaltain hallinto suosii "strategista vakautta" Venäjän kanssa. Tämä selkeänäköisyys on tervetullutta, mutta se ei vapauta Eurooppaa määrittelemään omaa, Washingtonista riippumatonta takuutaan.
Teollisella tasolla parlamentti kehottaa integroimaan Ukrainan puolustusteollisen perustan eurooppalaiseen perustaan (BITDE) ja poistamaan rajoitukset länsimaisten aseiden käytöltä venäläisiä sotilaskohteita vastaan. Se on järkevä toimenpide: ase, jonka käyttöä vihollista vastaan kielletään, on hyödytön. Mutta jälleen kerran teksti ei ratkaise rahoituskysymystä. Unionin takaama 90 miljardin euron laina, josta Eurooppa-neuvosto päätti 18. joulukuuta 2025, on askel, mutta se on edelleen riittämätön tarpeiden laajuuteen nähden. Parlamentin olisi pitänyt sitoa tukensa sitovaan asetoimitusten seurantamekanismiin, jotta lupaukset eivät katoaisi byrokraattisiin suonsilmiin.
Turvatakuu, joka aktivoituu vasta tulitauon jälkeen, ei ole takuu, se on kutsu seuraavaan hyökkäykseen.
